statsterreconcile with music

Top in September

Kertakaikkiaan. Matkassa mukana myös Aarni ja Atte.

Lähdin matkaan jo sunnuntaina sillä suuntasin Espooseen äidilleni. Lentomme lähti siis maanantaina Helsinki-Vantaan asemalta klo 9:05. Olin siis miettinyt asian myös siltä kannalta, että siirtyessäni pääkaupunkiseudulle jo viikonlopun aikana vältän aikaisen klo 4 herätyksen Tampereella.

Sunnuntain ja maanantain välisen yön nukuin erittäin huonosti. Jostain syystä maha oli erittäin kipeä eikä toiseen suuntaan viettänyt sänkykään auttanut asiaa. Matkakuumetta ei kuitenkaan ollut sinänsä havaittavissa, joten mistään perhosten vaikutuksesta unettomuuteen ei voi puhua.

Aamulla nautin sopivan aamupalan ja tankkasin pari terävää kuppia kahvia kehooni. Kello huiteli jossain seitsemän maissa kun suuntasimme kohti lentokenttää Ch:n ollessa kyyditsijä. Diesel-Volvo ei kuitenkaan käynnistynytkään Helsingin parin kymmenen asteisten pakkasten jälkeen. Hieman jo hätäännyin, mutta äiti tilasi taksin, joka tulikin tarpeeksi vikkelään, joten mitään kiireen tuntua ei lopulta ehtinyt muodostumaan. Taksikuski kertoilikin, että maanantaiaamujen yleisin ajojen syy on juuri pihaan viikonlopun jälkeen hyytyneet autot.

Saavuin lopulta Helsinki-Vantaan ykkösterminaaliin n. kahdeksalta. Soitin Aarnille ja sain tietää, että hän oli jo kulkenut turvatarkastuksesta läpi. Ihmettelin miten kun minulla oli liput, mutta nykyään näköjään riittää kunhan identiteetti varmennetaan tiskillä. Seuraavaksi yritin itse kirjautua koneeseen kentältä löytyvien automaattien avulla. Nämä kuitenkin pänäsivät minulta luottokorttia ja tarjotessani Visa Electron korttiani herjasi kone vain vastaan.

Otin seuraavaksi puhelin Atelle, joka oli Aarnilta saamieni tietojen mukaan sankarinomaisesti valinnut bussista jäädessään väärän terminaalin ja kerroin, että menen jonottamaan tiskille pääsyä.

Päästyemme Aten kanssa turvatarkastuksesta läpi oli Aarni meitä vastassa. Tarkastimme valotaululta lentolle portin ja suuntasimme matkamme sen luokse. Tässä vaiheessa on sanottava, että kaikilla meillä tuntui olevan hieman univelkaa, joka näkyi todella häiritsevänä jokaiselle asialle röhöttämisenä. Asiat myös usein liittyivät kakkaan ja homoihin.

Lopulta pääsimme lentokoneeseen, jossa ihmettelimme tavan mukaisesti turvaohjeplakaatia. Tällä kertaa ihmetystä herätti kuvissa esiintyneen mieshenkilön erittäin vankat pakarat. Muuten lentomatka sujui enemmän tai vähemmän levätessä/nukkuessa.

Arlandaan päästyämme alkoi arpominen matkustustavasta Tukholman keskustaan. Valitsimme nopeimman mahdollisemman junan, joka kuljettikin meidät n. 200km/h vauhtia. 50km matkaan aikaa kului parikymmentä minuuttia. Siis ruotsalainen versio Pendolinosta. Kulkee luvattua vauhtia ja ajallaan.

Junan päätepysäkki oli Tukholman päärautatieasema, johon myös jäimme. Kello näytti tässä vaiheessa n. 10. Varaamme hostel-huone oli tietojemme mukaan käytössämme vasta 14->, joten suuntasimme lounaalle Pizza-Huttiin Aarni vakaasta vakaumuksesta amerikkalaiseen ruokaan. Lounas oli n. 10e hintainen ja piti sisällään erittäin paljon Pizzaa. Kävimmekin kaikki vuorollamme tyhjentämässä rasvalapsen yhtiön saniteettitiloihin.

Syötyämme suuntasimme hostelille, joka oli kuten Pizza-Hutkin aivan satojen metrien etäisyydellä rautatieasemasta. Ajatuksenamme oli levätä hetki hostellilla, jonka jälkeen siirtyisimme baariin juomaan pari tuoppia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan parin tuopin jälkeen olisimme ostaneet vielä Systembolagetista parit oluet ja palanneet hostellille vielä juomaan ne ennen keikalle lähtöä.

Suunnitelma oli hyvä, Ruotsi vain ei ole hyvä. Kiersimme ympäri Tukholman keskustaa toista tuntia löytämättä YHTÄÄN baaria. Ainoat paikat missä oli, jonkun olut merkin mainoslogo osoittautuivat kynttilä+valkoinen pöytäliina tyyppisiksi ravintoloiksi. Lopulta eräästä kauppahallista löysimme yhden paikan, johon kehtasi mennä tilaamaan pelkän oluen. Tämäkin oli toki ulkomaalaisomisteinen. Muuten suunnitelma kuitenkin piti kutinsa ja suuntasimme Systembolagetin kautta hostellille nauttimaan muutamia rohkaisuja.

Hostellilla alkoi sitten armoton selvittely miten pääsisimme keikkapaikalle, joka oli jossain Södermalmin takana (siis kaukana). Selvisi, että meidän tuli kulkea metrolla, joka lähtisi päärautatieasemalta. Tämän jälkeen olisi edessä vielä melkein kilometrin mittainen kävelymatka mm. moottoritien läpi. Onneksi käytössämme oli kuitenkin Tukholman fyysinen kartta sekä GPS, joten aluksi hieman hankalalta näyttänyt matka osoittautui melko helpoksi taittaa.

Itse keikkapaikka oli nimeltään Fryhuset tai jotain sinnepäin. Ilmeisesti pohjoismaiden suurin nuortenkokoontumispaikka. Rakennuksessa oli kolme eri kokoista sali, joista suurin veti 3500 ihmistä. Olettamukseni mukaan olimme keskikokoisessa salissa, joka veti ehkä vähän Pakkahuonetta enemmän väkeä. Sali oli tyylikkäästi verhoiltu mustaan ja se oli pitkulainen. Kaljaa myytiin salin peräosassa eikä erillistä anniskelualuetta ollut vaikka ilmeisesti kyse oli ikärajattomasta keikasta.

Saliin päästyämme otimme toki heti ensimmäiseksi oluet ja tietysti tarjolla oli vain mellanöliä. Tässä vaiheessa kello näytti hieman vajaa 19:30, jolloin ensimmäisen bändin eli Coheed And Cambrian piti aloittaa. Pian lautelle kipusikin miehiä, jotka alkoivat soittamaan tutun kuuloista kappaletta, joka kuitenkaan ei Coheed And Cambrialta kuulostanut. Myös Claudion ulkonäkö oli muuttunut erittäin paljon.

Pian tajusin, että kyse on ruotsalaisesta artistista nimeltä Khoma. Mukava yllätys. Khoma veti lyhyen kuuden biisin setin. Se oli juuri sopiva, että sai fiiliksen bändistä, mutta ei alkanut ärsyttämään liikaa. Aikaisemmin kun olin ajatellut, että kiva kun on vain kaksi bändiä niin jaksaa kunnolla katsoa molemmat.

Seuraavaksi lauteille nousi Coheed And Cambria. Täytyy sanoa, että hieno keikka vaikka paras maku onkin bändistä mennyt jo pari vuotta sitten. Soittivat aika paljon uudempien levyjen biisejä, mutta kuitenkin sillä tavalla hyviä, että kaikki olivat tuttuja. Viimeisenä tullut Welcome Home oli itselleni keikan kohokohta ja tätä se oli myös muulle yleisölle, joka sai biisin aikana jopa pientä liikehdintää. Muuten yleisö seisoi 90%:sti paikallaan koko keikan ajan.

Khoman ja Coheedin välissä ollut tauko tuntui kestävän ikuisuuden. Siirryimme heti Coheedin lopetettua Aarnin kanssa ensimmäisten rivien tuntumaan seisomaan ja pelkäsin, että jos tämä tauko on saman pituinen väsyvät jalat ihan huolella. Pelko oli kuitenkin turhaa, koska Deftones ei antanut odottaa itseään.

Deftones aloitti uuden levyn ensimmäisellä sinkulla Rocket Skates ja jatkoi suhteellisen vakuuttavasti tästä suoraan Around The Fur:lla. Meitsi oli myyty. Suuntasin hyppimään Ruotsiemojan kanssa ja palvomaan Chinoa. Kun alkuun oli päästy jatkui keikka My Own Summerilla. O-ou. Biisillä, joka johdatti minut alunperin metallimusiikin pariin Matrix-soundtrackiltä. Good times.

Antakoon settilistan puhua puolestaan loppukeikasta:

http://www.setlist.fm/setlist/deftones/2010/arenan-stockholm-sweden-23d2a867.html

Ensimmäisen osan päättäneet Passenger ja Change olivat ristiriitaisia. Passenger kuulosti todella oudolta ilman Maynardia, kun taas Change soi todella todella todella hienosti Chinon musta kitaran säestämänä. Mainittakoon myös todella virkeä Encore, joka koostui pelkästään Adrenalinen biiseistä. En oikeastaan keksi kappaletta, jonka setistä olisi voinut poistaa tai jonka olisin siihen tahtonut sisällyttää. Ehkä Dai The Flu olisi ollut sellainen tai Back To School.

Deftones veti siis n. kahden tunnin setin eikä antanut itselleen armoa lavalla. Ihmettelen vain missä olivat tennitsukat ja shortsit.

Keikalta palasimme McDonaldsin kautta hostellille ja sammuimme kuin saunalyhdyt jos jotain vertauskuvaa halutaan käyttää. Yöllä koin erittäin janoisia hetkiä ja ravasin alakerrassa sijainneessa vessassa ja myöhemmin keittiössä (tajuttuani oven olleen auki) juomassa tunnin välein. Aamulla heräsin ensimmäisenä ja pääsin kiusaamaan etenkin Attea, joka olikin oikeastaan koko matkan valittanut eniten väsymystään ja osoittanut tarvetta nukkumiselle. Ilmeisesti taustalla tähän oli, jonkinlainen alkoholin nauttiminen matkaa edeltävänä päivänä.

Lentomme takaisin Suomeen lähti 15:30, joten meillä oli tiistaina vielä aikaa hostellin luovuttamsien jälkeen lounastaa rauhassa. Suuntasimme Aarnin Burger King -toivomuksista huolimatta näkemäämme pihviravintolaan. Söimme toki Aten kanssa hampulaisen ihan kiusallamme Aarnin ottaessa kanaa. Matkan takaisin Arlandaan teimme tällä kertaa bussilla, joka oli kaksi kertaa hitaampi mutta kaksi kertaa halvempi.

Helsinki-Vantaalle saavuimme 17:25, missä tiemme Aarnin kanssa erosivat. Aten kanssa jatkoimme bussilla Tampereelle, jonne saavuimme niin että ehdimme 20:37 lähteneeseen #30:een.

Sen pituinen se.

Kuvat: Aarni Kotiranta

Teksti: Teemo Tebest

:)